Olen viimeaikoina innostunut harjoittelemaan muffinssien tekoa ja haaveissa on ihanat isot amerikkalaiset muffinssit!

Googlettelin erilaisia ohjeita ja niitä olikin toinen toistaan ihanempia. Useimmissa tuntui kuitenkin olevan aina melko samanlainen perusohje. "Lisukkeet/mausteet" vaihtuu aina tekijän mieltymysten mukaan. Minulla alkoi ideat pulppuamaan ja sitten olikin jo vaikea päättää mitä tekisi. Päätin tehdä Fazeriinamuffinsseja ja vadelmamuffinsseja. Käytin kahta eri ohjetta, joita vähän muokkailin. 

Suklaamuffinssit (Hellapoliisin Minttusuklaamuffinit)

10 kpl

100 g  voita tai margariinia

1,5 dl  sokeria (ruokokidesokeria)

2          munaa

2 dl     vehnäjauhoja

1 dl     sokeroimatonta kaakaota

1,5 tl   leivinjauhetta

1,5 tl   vanilijasokeria

1         levy Fazeriinasuklaata (Maraboun minttusuklaanappeja)

Vaahdota rasva ja sokeri.

Lisää munat yksitelle vatkaten.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Jaa taikina vuokiin, työnnä jokaisen muffinssin sisälle pala suklaata.

Kypsennä 200 asteessa 10-15 min. Huom! Minulla muffinssit jäivät mutakakkumaisiksi sisältä eli olisi pitänyt olla kauemmin uunissa. Hyviä tosin olivat, mutta hienosti uunissa kohonneet muffinssit lösähtivät ihan kuopalle.

Kuorrutin muffinssit Flora Vispillä, jonka makeutin tomusokerilla ja ripottelin päälle värillisiä suklaakarkkeja.

Vadelmamuffinssit (Kinuskikissan daim-suklaamuffinssit

12 kpl isoja

150 g   margariinia

1,5 dl   sokeria

2           munaa

3,5 dl   vehnäjauhoja

2 tl        leivinjauhetta

(2,5 rkl kaakaojauhetta)

1,5 dl    maitoa tai kermaa

vadelmia

lemon curdia

Vaahdota margariini ja sokeri.

Lisää munat yksitellen.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Minä lorautin hieman myös vadelmista tullutta mehua.

Nosta lusikalla nokare taikinaa vuokaan ja minä laitoin ystävän suosituksesta pienen nokareen Lemon Curdia väliin. Peitä taikinalla.

Paista 225 asteessa 12-15 min.

Kuorrutin nämä kuningatarmousse-Flora Vispi seoksella ja ripottelin pinkkiä glitteriä päälle. Nam! Hyviä oli!