Mieleni teki kovasti leipoa jotain ja keksinkin sitten, että nytpä kokeillaan leivoksien leipomista, kun mieheni niitä tuossa taannoin toivoi. Lisäksi keskimmäinen lapsista tuli jo aikaisin koulusta kotiin ja sain tilaisuuden hänen kanssaan leipoa, kun pieninkin oli vielä päiväunilla.

Nämä reseptit on ihan improvisaation tulosta ja vähän niitä pitää tämän kokemuksen myötä hioa. Maku oli olemmissa aivan mahtava, mutta koostumus liian löysä, eli ensikerralla liivatetta mukaan (nyt minulla ei sattunut sitä kaapeissa olemaan).

Näin tein leivokset:

Pohjat:

Mansikkaleivokset

3 kananmunaa

saman verran sokeria

saman verran jauhoja (vehnäjauhoja, perunajauhoja, hieman leivinjauhetta)

 

Suklaaleivokset

3 kananmunaa

saman verran sokeria

saman verran jauhoja (vehnäjauhoja, perunajauhoja, hieman leivinjauhetta, kaakaojauhetta)

Väliin:

Mansikkatäyte

1 prk mansikkakermaa

1 prk metsämarjatuorejuustoa

mansikoita soseutettuna

Suklaatäyte

1 prk Flora Vispiä

n. 3 dl vanilijacreemiä

n. 1/2 isosta Block tummasuklaalevystä

omenamarmeladia pohjille siveltynä

Jaoin molemmat pohjat puoliksi ja laitoin vierekkäin säädettävään suorakaiteen muotoiseen irtoreunaan. Sitten molempiin omat täytteet (jätin täytettä vielä noin 1/3 osan). Sitten toinen puoli pohjasta päälle ja loput täytteet päälle ohueksi kerrokseksi.

Päällystin suklaapuolen sulatetulla Brunbergin tummalla suklaalla johon lisäsin vähän taloussuklaata ja mansikkapuolen mansikkaviipaleilla ja hyytelösokerikiilteellä. Suklaaseen olisi pitänyt lisätä jotain, jotta olisi jähmettyessään ollut pehmeenpää leikattavaa. Nyt päällinen oli niin kovaa, että en mitenkään saanut leikattua kauniiksi leivoksiksi. Mansikkaleivokset sain leikattua, mutta täyte oli liian löysää, kun ei sitä liivatetta ollut, että pursusi vähän leikatessa. Ensi kerralla korjataan nämä jutut 

Loistavan makusia siis olivat molemmat! Ja nopeita tehdä!