Sain kunnian tehdä noin 70 hengen yllätys syntymäpäiväjuhliin kakut. Koskaan aikaisemmin en ollut tehnytkään niin suuria kakkuja. Taas sain korvaamattomia neuvoja huomattavasti kokeneemmalta ystävältäni :)

Minulla oli mielessä, että haluaisin tehdä kaksi kaksi kerroksista pyöreätä kakkua. Hankin säädettävän irtoreunan ja harjoittelin sillä paistamaan kakkupohjat. Alemmista pohjista tein 31 cm ja ylemmistä 24 cm. Kananmunia taisi olla isommissa 12 kpl ja pienemmissä 7 tai 8. Ikeasta löysin teräksiset tarjottimet, jotka olivat halkaisijaltaan 34 cm, että sain kakut niihin kasattua ja tarjolle.

Täytteeksi tein "turvallisen" mansikka-kermavaahto täytteen, johon laitoin vähän sitruunalla maustettua rahkaa. Sitruuna ja mansikka oli todella hyvin yhteensopivat, kun sitruunan makua oli sopivassa suhteessa vain piristyksenä. Liivatetta käytin myös, jotta saisin kakuista tukevat. Kostutuksena käytin laimennettua mansikkamehutiivistettä.

Kakkujen päällystykseen käytin valkoista marsipaania ja liilaa sokerimassaa. Muistaakseni neljän kakun päällystämiseen meni suunnilleen 12 pötköä marsipaania ja neljä pakettia (á 250 g) sokerimassaa. Lisäksi piti vielä geeliväreillä sekoittaa liilaa, jotta sain enemmän liilaa väriä päälliseen. Minä ihastuin kovasti marsipaanin ja sokerimassan yhdistelmään. Sitä on mukava käsitellä ja se kestää mielestäni huomattavasti paremmin kuin pelkkä marsipaani. Päällystettyäni kakut yksitellen, suihkutin ne kauttaaltaan helmiäissprayllä. Sitten nostin pienemmät kakut isompien päälle ja alareunat pursotin kermalla ja lisäsin sokerihelmiä koristeeksi. Kukkakoristeet olin tehnyt valmiiksi jo edellisenä päivänä ja olivat hyvin kuivuneet. Koristeissa käytin myös sokerimassan ja marsipaanin yhdistelmää. Geeliväreillä maalasin ja värjäsin osan.

Itse olin ihan tyytyväinen lopputulokseen näin ensimmäisiksi isoiksi kakuiksi ja mikä tärkeintä myös syntymäpäiväsankari oli tyytyväinen kakkuihin! Vieraita ei ollut tullutkaan sitten ihan niin paljon, joten toinen kakku oli jäänyt kokonaan, mutta maistuuhan se seuraavanakin päivänä Hymy