Siskoni kaksostytöt täyttivät 8-vuotta ja minä lupasin synttärilahjaksi tehdä kakun. Tytöillä ei ollut mitään erikoisempaa toivetta muuta kuin, että marsipaania ei saisi olla kovin paljon. Niinpä päätin tehdä Helinä-keijun, kun se on ollut haaveissa jo jonkin aikaa.

Pohjan tein 5 kananmunasta sydän reunaan. Taisi lipsahtaa liikaa leivinjauhetta, kun pitkästä aikaa pohja vähän laskeutui keskeltä.

Täytteeksi laitoin minun ehdottoman suosikin:

2 pss Blå Bandin mango-passionmoussea ohjeen mukaan 

1       Flora vispi

1 tlk  mangoa

sokeria

1244461520_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvan maalasin ohueksi kaulitulle valkoiselle marsipaanilevylle. Kuvaa maalatessani huomasin, että Wiltonin valkoinen väri olikin loppu ja sitten ei kun kiireellä vaan uutta ostamaan. Wiltonia ei ollutkaan ja sain toisenlaisen valkoisen. Sillä maalaaminen olikin ihan erilaista ja Helinän siivistä tuli halkeilevan näköiset. Muihinkin väreihin sekoitettuna, väri meni todella vaikeaksi, kun ei enää peittänytkään tasaisesti ja muutenkin käyttäytyi erilailla. Siksipä päätin sitten taustan vaan tomuttaa efektisävyillä. Täytyy koittaa Helinää taas uudestaan, kun saan Wiltonin valkoista. Kukat on tehty sokerimassasta ja perhoset marsipaanista. Reunat pursotin mansikkakermalla ja flora vispillä. Käytin toisena tyllana Ikean tyllaa ja hyvin toimii. Myös Ikean kakkuleikkuri on pelastanut monta pohjaa, kun olen oppinut sitä käyttämään. Nyt on tullut suht suoria kerroksia :)

1244461774_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

P.S. Nyt on uusi kamerakin, joten värit näkyy jo paljon todenmukaisempina! Täytyy vielä harjoitella käyttämään kameraa kunnolla :)